Aamu lähti huikaisevan hyvin käyntiin. Kahvi maistui ja kellon kanssa ei tarvinnut juosta kilpaa kertaakaan. Astuin kotiovesta ulkoilmaan ja tullessani pihatielle oli edessäni naapurimme rouva 4-vuotiaan pilttinsä kanssa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olin juuri ottanut kasvoilleni iloisen "hyvää huomenta"-ilmeen kun huomasin, ettei kahden metrin päässä olevaa naapuriamme kiinnostaisi pätkääkään tervehtiä minua. Huulet tiukassa viivassa hän lähti pilttinsä kanssa polkupyörillä matkaan ja itse jäin hieman hölmönä katsomaan perään.

 

Unohtuiko sanoa jotakin? Haloooo - o?

 

Ajomatkalla leiväntienauspaikalleni pohdin tätä ikuista kysymystä; miksi toisten ihmisten kanssa on yksinkertaisen helppoa tulla toimeen ja toisten kanssa ei kerta kaikkiaan synkkaa?

 

Hyvät tai huonot fiilikset ihmisten välillä eivät selity koulutustaustalla, sukupuolella, asemalla, iällä, ulkonäöllä tai muulla selitettävällä seikalla. Joskus ihmisten kemiat alkavat toimia ajan kanssa. Toisinaan tulee seinä vastaan heti, eikä hyvien fiilisten etsiminen edes pääse alkamaan. Kaikkia ihmisiä ei tarvitse tietysti fiilistellä sydänystäväksi. Kotitalon portailla pärjää kanssaihmisten kanssa kuitenkin jo todella hyvin jos omaa sen verran pelisilmää, että itse sietää ja on myös itse siedettävä. Minimivaatimus naapurisuhteissa lienee lyhyenkin kaavan mukaan tehty tervehtiminen.

 

Anyway. En jää asiaa sen enempi murehtimaan. Tämän rouvan kanssa kun en ole koskaan päässyt fiilistelemään sydänystäväksi ja jossain vaiheessa en oikein sietänyt häntä mutta mieheni kanssa tämä rouva kyllä rupattelee, höpöttelee, keikuttaa takapuoltaan, kikattaa ja pölisee parivuotiaalle lapsukaiselleni niitä näitä. Pieni tyttäreni on tästä huomiosta niin ihastunut, että muutama viikko sitten ilmoitti ottavansa tämän naisen äidikseen. Kunhan ei mieheni hoksaisi myös tehdä samantyyppistä liikettä …

 

Mikä tässä siis hiertää, kiertää tai vaikuttaa? Rakkaat lukijani, kokonaiset viisi uskollista kappaletta - kertokaa te se minulle - jos vain tiedätte?

 

Muuta ajankohtaista on se, että tänään olen töissä uusissa limenvihreissä housuissani, raapaisin aamulla töihin tullessa autoni sivupeilin parkkihallin seinään (voi vit …) kun perässäni ajanut kollega ei voinut hiukan odottaa, että saan autoni juustosiivun kokoiseen koloon. Yllätyksekseni Esimieheni on varannut minulle huomiseksi työtunnin (ihan totta) ja hän haluaa kertoa minulle, jopa aivan ensi vuoden kevääseen asti tulevista projekteistamme. Lisäksi minulla on perjantaina haastattelu Uuteen työpaikkaan, vanhassa firmassa. Viikko ei ole alkanut aivan kurjissa merkeissä, joten ehkäpä tästä jotain tulee.