On vittumaista tulla aamulla työpöydän ääreen ja lukea keltaisten lehtien lööpeistä, että murhaajavanhempi on iskenyt taas. Aivan mieletöntä!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nuo lööpit pelottavat, nostavat vanhempien vaivat esiin mutta eivät tarjoa mitään konkreettista. Pitääkö lasten tässä maailmassa kuolla vanhempiensa vaivojen tähden?

 

Ideaalimaailmassahan homma olisi niin, että murhaajavanhempi tappaa vain ja ainoastaan itsensä ja päästää lapsensa (meidät kaikki) pahasta. Mutta valitettavasti todellisuus näyttää olevan tähän utopistiseen ajatukseen verrattuna varsin toisenlainen.

 

Kahden paikkakunnan sosiaaliviranomaiset sekä käräjäoikeus pompottelevat päätöksentekoa kahden vajavaisen vanhemman edessä, vaikka vaihtoehtona oli suunnata resursseja ensisijaisesti lasten valvontaan ja vanhempien keskinäiseen tilanteeseen puuttumiseen joka paikassa sähläämisen sijasta.

 

Vajavaisten vanhempien riita - ja erotilanteissa tulee vain ja ainoastaan korostaa byrokratian käyttämisen tärkeyttä silloin kun nämä vajavaiset vanhemmat eivät tunnista ja osaa antaa lapsilleen parhaintaan. Sellaisten vanhempien oikeudet läsnäoloon lastensa kanssa tulee armotta jyrätä.

 

Ainakin omaa sydäntä särkee lukea lapsista, jotka kärsivät vain siksi, etteivät heidän vanhempansa tiedä mahdollisuudesta murhaamisoireilua helpottavaan vaihtoehtoon. Nähtävästi xy-perisuomalainen perkele-tässähän-ei-lääkäriä-tai-muita-tarvita-asenne on edelleen voimissaan kun ei osasta soittaa ennen sitä tappamista ystävälle (viranomaisille, vittu kenelle tahansa) ja kertoa ”tapan kohta itseni, pidä huoli lapsistani”. Voi vittu. Sen sijaan tapetaan lapset ensin ja sitten soitetaan ystävälle "kuolen kohta, huomaa minut, huomaa minut ... ". Vittu, sanon vain, että on saatanan raukkamaista murhata avuttomia lapsia mutta ei itseään!

 

Murhaajavanhemman ”ystävä” kertoo päivälehdessä ”näin, että hän oli väsynyt ja masentunut” ja lisää perään ”anteeksi voin antaa mutta en unohtaa”. Vitut. Minä taas en voi antaa koskaan anteeksi, enkä unohtaa. Ystävän argumentointi on huono esimerkki nostaa asiassa esille, koska se kertoo vain hänelläkin olleen satoja tilaisuuksia puuttua tilanteeseen. Näin ei kuitenkaan tehnyt. Kerrassaan vinkeää, että ystävä sitten vielä antaa murhaajalle anteeksi, ehkäpä myös itselleen. Pätevä argumentti olisi ollut ”pitikö lasten kuolla, en voi koskaan antaa anteeksi tai unohtaa”.

 

Mannerheimin lastensuojeluliiton sekä muiden lasten perusturvallisuudesta huolta pitävien/kantavien taholta haluaisin poistaa heidän tiedottamisestaan ”so, so, lapsen tukistaminen on pahasta”-linjan. Näiden tahojen haluaisin parantavan tiedottamisen linjaa ja ottavan valikoimiinsa ”Lasten murhaamiseen on vaihtoehto-kirjasen”.  Ehkä joku lapsi pelastettaisiin sen avulla vajavaisten vanhempiensa kynsistä.