Kun nainen tulee tiettyyn ikään, astuu hänen arkielämänsä vakioasukkaaksi ’oman elämän välitilinpäätös’. Tulee pieniä välitilinpäätöksiä, tulee keskikokoisia, tulee suuria. Niitä tulee satunnaisesti, viikoittain, silloin tällöin mutta se voi olla myös jatkuva olotila.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Minulla on.

 

Teen tiliä lähes kaikesta. Luotaan alusta loppuun tai puolimatkasta eteenpäin, välillä yritän kurkistaa tulevaisuuteen. Pähkäilen. Jahkailen. Mietin ja märehdin. Mikään ei ole elämässäni kuitenkaan mennyt kauaskatseisesti niin kuin suunnittelin, koska en ole suunnitellut elämääni. Olen elänyt ja tehnyt valintoja. Jotkut ovat olleet parempia kuin toiset, toisista olen saanut maksaa kovat oppirahat, toisilla olen tienannut rahaa.

 

Minulla on ollut ilo kohdata muutamia nuoria työtovereita, joilla on suunnitelmia. Eräskin 24-vuotias nuori nainen, kertoi minulle muutama vuosi sitten mitä hän aikoo elämässään tehdä ja hän on todella noudattanut suunnitelmiaan niin työn, opiskelun kuin miesten suhteen. Lisäksi hän kertoi haaveistaan näyttää aivan Jenni Dahlmannilta ja, jopa siinä hän tuntuu onnistuvan. Nyt hän opiskelee Ruotsissa ekonomiksi ja planit ovat edelleen toiminnassa.

 

Minun elämäni ei ole suunnitelmaohjautunut tai minulla ei ole ollut selkeää uraa, jota pitkin olisin pakertanut. Elämän -ja työn vaiheeni muodostavat ketjun minua kiinnostaneista osista, joista jokaisella on kuitenkin ollut synerginen yhtymäkohta toisiinsa. Toiset näkevät sen poukkoiluna, minä näen sen verkkona, jonka voin tarvittaessa heittää kulloisenkin työni ylle.

 

Yhtä kaikki. Nyt kuitenkin haluan suunnitella. Ikäkö sen tekee?  Mielessäni kajastaa muutama haave, jonka haluaisin toteuttaa, joita haluaisin, että perheeni toteuttaa. On pieniä haaveita, on muutama keskikokoinen. Aloitan niistä pienistä ja etenen siitä eteenpäin, jos se onnistuu muiltakin niin miksi ei minultakin? Lapsellenikin haluan siirtää suunnittelun ja haaveiden, onnistuneiden unelmien mallia. On parempi elää kun on jotain mitä odottaa.

 

Joskus elon päivät ovat sellaisia, että illalla kun päänsä tyynyyn painaa sitä toivoo, ettei olisi sitä päivää edes elänytkään. Ajatuksena kamala asia, koska jokaisesta päivästä tulisi voida olla iloinen. Miinuspäivistäni huolimatta toivon, että minua palkitaan uudella huomisella niiden jälkeen ja kaiken lisäksi vielä monta kertaa, uudelleen ja uudelleen, eikä siinä aina ei tarvitse välttämättä olla takana sitä huonoa päivääkään.