Olen usein kuullut ystävältäni kirjasta Lokki Joonatan. Se on tiivis pakkaus tekstiä ja sen lukemiseen ei menisi kuin pari tuntia maksimissaan mutta sieluunsa siitä saisi kuulemma palkinnoksi hyvän olon pidemmäksikin aikaa. Silti en itse ole ehtinyt tätä kirjaa lukea – ajatellut olen sen aiheita kylläkin. Tämä herkkä ja viisas kirja kertoo lokista, lentämisestä, elämisen riemusta, vapaudesta ja itsensä toteuttamisen rajattomista mahdollisuuksista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Arjen jyrä on pahin jyrä mitä tiedän. Joskus aina elämässä tulee vastaan päivä, kun arki on täysin arkijyrän jyräämä. Silloin muistan ystäväni siteerauksia Lokki Joonatanista ja se auttaa muistamaan, että jyrän alta voi kyllä kurkistaa jos vain oikein haluaa. Kerron sinulle muutaman asian Joonatanista, mitkä pysäyttivät minut tällä kertaa….

Lokki Joonatan Livingstonille syöminen ei ollut pääasia kuten muille lokeille, vaan lentäminen. Se rakasti lentämistä. Se ei syönyt paljoakaan, vaan harjoitteli lentämistä päivät pitkät. Se oli löytänyt elämäänsä tarkoituksen. Muut lokit paheksuivat sitä ja vaikka se oli tehnyt jopa lokkien nopeusennätyksenkin, silti eräänä päivänä se karkotettiin laumasta.

 

Kun se sitten liiteli yksinään taivaalla, kaksi kirkasta lokkia tuli sen vierelle ja johdattivat sen ylös taivaalle. Joonatan luuli tulleensa taivaaseen. Sille kerrottiin, että ne olivat sen veljiä ja myös löytäneet elämänsä tarkoituksen lentämisessä. Ne opettivat sille lentämistä. Ne opettivat sille myös rakastamista ja ystävällisyyttä. Joonatan halusi palata maan päälle kertomaan toisillekin tästä suurenmoisesta totuudesta, minkä se oli oppinut.

 

Lennellessään Joonatan tapasi erään nuoren lokin, Fletcher Lyndin, joka myös oli karkotettu laumastaan. Joonatan kysyi halusiko se lentää ja Fletcher vastasi myöntävästi. Niin Joonatan opetti sitä ja myöhemmin Joonatan sai lisää oppilaita. Eräänä päivänä Joonatan päätti palata takaisin lauman luokse yhdessä Fletcherin kanssa. Ne kaartelivat lauman yläpuolella ja esittelivät lentotaitojaan. Kukaan laumasta ei uskaltanut puhua niille, koska se oli kiellettyä.

 

Lopulta kuitenkin muutama uskaltautui. Ne halusivat lentää. Sitten lokkeja oli jo melkein tuhat katselemassa niitä ja opettaessaan Joonatan kertoi niille totuuden elämästä: "lokin kuuluu lentää, vapaus on sen sisintä olemusta, kaikki mikä on tuon vapauden tiellä, on heitettävä syrjään, olkoonpa sitten kysymys rituaaleista tai taikauskosta tai millaisesta rajoituksesta hyvänä".

Lokki Joonatan oli huomannut, että ikävystyminen ja pelko ja suuttumus ovat syitä, joiden vuoksi lokin elämä on lyhyt, ja koska nämä seikat olivat poissa sen omista ajatuksista, sen elämästä tuli todella pitkä ja upea.

Käsittämätöntä kuinka arjen ikävä jyrä onnistuu kiireessä ja stressissä viemään ajatukset ikäviin asioihin, eikä ihminen enää löydä arjesta extraa. Ikävystymisen vastapainoksi tulisikin jokaisena jyräpäivänä olla kymmenen minuutin tai vaikka vain kolmenkymmenen sekunnin extra-hetki jyrän kukistamiseksi. 

Talvi ja pimeä usein auttavat lisäksi arkijyrää jyräämään pään niin painuksiin, ettei ihminen huomaa katsella ympärilleen. Mutta jos nostaisi niin voisi hyvinkin todeta Lokki Joonatanin tavoin, että kun ikävystyminen, pelko ja suuttumus saadaan nitistettyä, tulee elämästä ennen pitkää paljon upeampi. Tarua vai totta?  

Mutta ei kai kukaan ole sellainen ihminen, että onnistuisi nuo tunteet karkottamaan kokonaan elämästään. Itse olen havainnut, että stressi on paljon helpommin kestettävissä joka päivä, kun yrittää muistaa nauttia olostaan edes pienen hetken verran - ajattelematta mitään stressaavia työ- ja kotiasioita. 

"- … Joonatan, jatka perehtymistäsi rakkauteen, sille sanottiin ja niin se myös teki." Lokki Joonatan oli karkoitettu laumastaan mutta se uskoi, että rakastamalla laumaansa siitä huolimatta ja antamalla karkotuksen ja pahat sanat anteeksi, se pystyisi hän tuomaan muiden lokkien elämään paljon hyvää. Joonatan oli viisas lokki.

Joonatanin tarinassa on paljon oppimisen sarkaa. Tässä elämässä ja yhteiskunnassa kun välillä tuntuu jo työläältä rakastaa edes itseään tai läheisiä sukulaisiaan saati íhan tuntemattomia. Silti joka päivä meitä vastaan tulee monia uusia ihmisiä - pitääkö heitäkin oppia rakastamaan?

"Älä usko siihen mitä näet. Silmäsi erottavat ainoastaan rajallisen. Katsele ymmärrykselläsi, perehdy siihen, minkä jo tiedät, silloin sinäkin olet oppiva lentämään. Tiedän paljon ja kuitenkin niin vähän. Toivon, että sinulla on tarpeeksi tietoa astuakseni taas askeleen kohti minua, aitoa minua."

(Teksti sisältää lainauksia kirjasta Lokki Joonatan/Tekijä: Richard Bach Ilmestynyt: 1970).