Olen lähes kolmen vuoden ajan kantanut sisälläni fyysiseen terveyteeni liittyviä murheita ja kolme viikkoa sitten lääkärissä käydyn kontrollikäynnin jälkeen (ja jo ennen sitä) minut valtasi hellittämätön melankolia.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Raahustin aamuisin töihin ja sieltä lapsen tarhan kautta kotiin ja koko ajan minusta tuntui kuin sydämessäni olisi ollut valtava määrä betonia, raskasta, murskaavaa, masentavaa.

 

Erään aamupalaverin jälkeen löysin itseni työterveydenhuoltomme ovelta ja siinä miettiessä ’laittaisinko jalkani tuosta ovesta sisään vai en’ – tajusin – etten voi jatkaa näiden murheiden kanssa yksin, jotain on tehtävä, jollekin on puhuttava.

 

Mitä minulle sen oven takana tapahtui, yhden ainokaisen tunnin aikana on muuttanut silloista tilannettani, yleistä elämänkatsomustani ja elämääni kuin taikaiskusta! Siellä oven takana oli ihminen, terveydenhoitaja mutta ei mikä tahansa terveydenhoitaja. Kutsutaan häntä tässä yhteydessä Auringonsäteeksi.

 

Terveydenhoitajan päivystys oli juuri päättymäisillään kun astuin huoneeseen ja siinä samassa sanoin muutamassa virkkeessä kaiken sen surun ja ahdistuksen, joka oli sydämessäni ja istuin itkemään omaa itseäni. Ja tämä Auringonsäde ei kiirehtinyt minua pois, ei torjunut minua vaan laittoi puhelimensa varatuksi ja sanoi; kerro, minä kuuntelen.

 

Olen aina luullut, että en ole kelvollinen saamaa tukea vaan minun täytyy olla muiden tukena. Olen ollut hyvä siirtämään syrjään omat tarpeeni, antaakseni muiden tarpeille tilaa. Olen antanut muille rahaa, aikaa, terveyttäni ja ajatellut, että niin täytyy myös olla. Olen kuunnellut muiden murheita, auttanut apua tarvitsevia ja ajatellut, että minä olen se, jonka täytyy yksin selvitä omistani - mutta ei se mene niin.

 

Ensimmäisen kerran elämässäni olen nyt mennyt ihmisen luo murheineni ja sanonut suoraan, yksin en jaksa ja pyytänyt nöyrästi - auta minua. Ja ensimmäisen kerran elämässäni minulla on nyt kontakti ihmiseen, joka kuuntelee minua, jäsentelee vaikeuksiani oikeisiin mittasuhteisiin, tukee minua ja vahvistaa sisintäni - sillä minä en nyt todellakaan yksin jaksa.

 

Tämä Auringonsäde sanoi, että saapumisessani hänen luokseen oli johdatuksen tuntua. Hän ei ole vain terveydenhoitaja, joka hoitaa työntekijän terveyttä vaan hän on jo lähes vuoden ajan opiskellut elämäntaidon valmentajaksi, henkiseksi ohjaajaksi sellaisille, jotka ovat elämässään jonkinlaisessa umpikujassa. Hän ymmärsi heti mitä oli käymässä läpi, minkälaiseen mustaan pussiin olin itseni ajanut ja kuinka kiihkeästi halusinkaan sieltä pois. En vain tiennyt miten.

 

Sen yhden tunnin aikana sain purettua sydäntäni ja sain solmittua tukikeskustelusuhteen ihmiseen, joka lupasi olla rinnallani ja auttaa minua saamaan elämääni iloa, asennetta ja suuntaa. Hän lupasi ohjata minut tarvittaessa lääkärin puheille, tilanteissa joissa voisi olla parhainta pyytää myös lääkärin kanta terveyteeni liittyviin kysymyksiin.

 

Ihmiselle käy helposti siten, että jos elämässä on yksi valtava suuri murhe, se voi viedä sinulta voimavarat myös kaikilta muilta elämäalueilta. Et jaksa rakastaa miestäsi, lastasi tai muita läheisiäsi. Mielenkiinto ja energia katoavat ja pikkuhiljaa sinut valtaa täydellinen suru. Heräät aamulla suruissasi ja menet illalla nukkumaan suruissasi. Mutta näin ei tarvitse olla. Kukaan meistä ei ole niin vahva, että selviytyy yksin. Eikä minusta kenenkään tarvitse, se ovi pitää vain avata ja mennä Auringonpaisteeseen. Minä tein näin ja juuri nyt olen siitä todella iloinen.

 

Olin niin stressin syömä ja kireä, että pelkäsin jo miten paljon mustempaan aukkoon ihminen voisi surussaan pudota, ennen kuin joku saa sinusta kiinni, että olin kuin hädissäni, paniikissa mutta hakemassa apua. Ja sitä olen saanut. Tosin se on vaatinut myös sitä, että yritän mahdollisimman rehellisesti kertoa tunteistani ja elämäni tilanteesta ja luottaa siihen, että tuo ihminen auttaa minua.

 

Konkreettisin asia mitä on tapahtunut, on se, että olen jo kolmen viikon aikana ollut aktiivisesti liikuntaryhmässä mukana, syke on noussut taivaisiin, joka torstai yhden tunnin ajaksi ja sen jälkeen olen tuntenut enemmän kuin moniin aikoihin – minä elän!

 

Olen löytänyt takaisin sitä hymyä mikä on ollut kadoksissa minulta vuosia, olen löytänyt takaisin enemmän sitä rakkauttani, joka saa minut voimaan hyvin ja saa minut rakastamaan.

 

Ja kaikki tämä on lähtöisin tuosta Auringonsäteestä, jota saan tavata nyt jouluun saakka kerran viikossa aina yhden tunnin ajan. Minä luotan, minä otan tukea, minä kerron miltä minusta tuntuu, minua kuunnellaan ja minä yritän itse parantaa tilannettani mutta en yksin. Minua tuetaan.