Jouduin viime keväänä aivan yllättäen luopumaan omasta työhuoneestani. Minut ja muutamia kuukausia talossa työskennellyt kollega siirrettiin yhteiseen työhuoneeseen. Muutos ei ollut minulle mieluinen, (vaikka siihen sopeuduinkin hampaat irvessä) kahdesta syystä. Asiasta ei minulta mitään kysytty ja uusi huonekaverini on nuori pitkänhuiskea, miespuolinen urheilijatyyppi, jonka sosiaalisemotionaalisia kykyjä olen aika ajoin hieman kaipaillut tai sanotaan ihmetellyt niiden läpinäkyvyyttä, poissaolevuutta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Anyway. Viime perjantaina tein pientä suunnittelutyötä, johon oletin hänellä olevan jotain asiantuntevaa annettavaa ja siksi laitoin tekeleeni hänelle kysyen "mielipidettä tai muutosehdotusta".  Heti viestini saatuaan hän antoikin palautetta mutta ei työni sisällöstä vaan ns. sen "pilkuista". Hetken häntä kuunneltuani totean tälle tursakkeelle, että nyt me kyllä puhumme kahdesta eri asiasta. Hän puhuu jostain muusta ja minä jostain muusta? Kaveri jatkaa asiansa selventämistä minulle toteamalla, että näinhän se onkin mutta … mutta "jos minä tätä nyt maallikkona luen, niin tekstin voi käsittää aivan väärin ja …".  Aloin nähdä salamanräpäyksessä punaista.

 

Jatkona keskusteluumme kysyen häneltä oliko hänellä mitään kokemusta liittyen työni sisältöön, johon kaveri vastaa "eipä ole", siihen jatkoin vain toteamalla "no, eipä sitten kovin paljon kannata sitä arvioida tai tehdä muutosehdotuksia – jos ei siitä mitään ymmärrä!"

 

Siihen loppui pulinat. Kuulin vain jotain epämääräistä mussutusta siitä, että "itsehän pyysit minua sanomaan jotain, en olisi mitään sanonut mutta kuin oikein pyydetään …".

 

Voi elämän kevät.

 

Käymämme minikeskustelun jälkeen olin aivan raivoissani. Koko viikonlopun märehdin lähinnä omaa käytöstäni ja asennettani, sillä ensimmäinen ajatus mitä päähäni tuli oli se, että minähän tässä olen näitä asioita tehnyt jo parikymmentä vuotta, mitäs tuollainen kloppi tulee minulle selittämään yhtään mitään?

 

Mietin sitäkin, että mitä piirteitä tuossa työkaverissa oikein on pielessä, jotta hän noin onnettomalla tavalla edes yritti itseään minulle ilmaista tai lähinnä sitä mitä hän luuli näkevänsä tekemässäni työssä?

 

Ne ovat nämä tekemisen asenteet, itse kullakin. Toisinaan viime vuosina olen löytänyt itsestäni sisäisen dominaattorini, joka leveilee aika ajoin sillä, että tässä nyt ollaan jotain helvetin osaajia! Ja silti tiedän, ettei sillä asenteella tehdä businesta. 

 

Olen itsekin muutaman kerran tavannut sellaisia itseriittoisia, kaikkitietäviä, muita tyhminä pitäviä-tyyppejä sekä myös näitä tietämättömiä, pilkunviilaavia pösilöitä, enkä itse haluaisi mistään hinnasta joutua tekemään töitä kumpaisenkaan tyypin kanssa. Enkä myöskään itse halua olle sellainen, sillä molemmat ihmistyypit ovat minusta aivan yhtä öklöjä!

 

Yritän nyt sulatella tätä ryppyä arkityössäni ja jos saan tilaisuuden, niin vetäisen työkaverini edessä hymyhuulet korviini saakka ja kipaisen sen kunniaksi vielä hakemaan kupin kahvia tälle vieressä istuvalle "tietäjälle", oikein virtuaalisen munkin kera. Sillä anteeksianto on ainoa tie pois ärsyyntyneisyydestä … tulikohan taas vähän dominoiduttua?

 

Otin kuitenkin pilkut pois paperistani, ei se helvetin ehdotus ollutkaan niin huono mutta esitystapa oli ...